Selaimesi on vanhentunut, ja voi vaikuttaa sivun toimivuuteen.

Anna vaatteille pitkä käyttöikä

Pitkään kestävä vaate vähentää ajan myötä tarvetta ostaa uusia vaatteita, mikä tarkoittaa pienempiä hiilidioksidipäästöjä sekä vähemmän jätettä ja resurssien kulutusta. Meidän vastuumme on valmistaa vaatteita, jotka ovat laadukkaita ja kestävät pitkään useamman lapsen käytössä.

Tutkimukset osoittavat, että jos vaatteen käyttöikää pidennettäisiin kolminkertaisesti, vähenisi sen ympäristökuormitus 65 % ilmastovaikutuksen osalta ja 66 % vedenkulutuksen osalta. Aikuisten vaatteissa käyttöikä mitataan käyttökertojen määrällä, mutta lastenvaatteissa mittarina on käyttäjien määrä, sillä lapset kasvavat ja vaatteet jäävät pieniksi. Tällä hetkellä 63 % ulkovaatteistamme kiertää vähintään kolmella lapsella ja tavoitteenamme on kasvattaa tätä osuutta 60 %:iin.

 

Sään- ja leikinkestävät vaatteet

Tärkein tehtävämme onkin tarjota laadukkaita ja pitkäikäisiä vaatteita, jotka on hyvin suunniteltu omaan käyttötarkoitukseensa. Niiden pitää mm. kestää reippaita leikkejä sekä sisällä että ulkona, pysyä hyvänä toistuvista pesuista huolimatta, suojata kylmältä, tuulelta, sateelta ja auringonpaahteelta. Vaatteita, jotka istuvat hyvin ja joissa on helppo liikkua. Vaatteita, jotka ovat pehmeitä iholla ja joita on aina turvallista käyttää. 

 

Lahjoitukset hyväntekeväisyyteen

Varmistaaksemme, että laatuvaatimuksemme täyttyvät, testaamme vaatteitamme riippumattomissa laboratorioissa ja valvomme sekä laatua, että tuoteturvallisuutta. Tavoitteenamme on, että reklamaatioiden määrä olisi alle 0,1 % myydyistä kappaleista ja että emme joutuisi koskaan vetämään tuotteitamme pois myynnistä turvallisuuspuutteiden vuoksi.

Pikkuvialliset tuotteet lahjoitamme hyväntekeväisyyteen mm. UFF:ille, joka puolestaan toimittaa lahjoitukset eteenpäin niitä tarvitseville. Ruotsissa tuotteet lahjoitetaan Human Bridge –järjestölle, jolle lahjoitimme vuonna 2019 662 kg vaatteita, jotka saivat uuden elämän apua tarvitsevien lasten käytössä.

 

Vuonna 2020/2021 lahjoitimme 1083 kg vaatteita, jotka jatkavat elämäänsä seuraavan lapsen käytössä.

 

Voit olla avuksi

Vaatteen käyttöikää on myös helppo pidentää itse. Oikein peseminen, korjauttaminen ja seuraavalle lapselle kierrättäminen ovat kolme hyvää tapaa toimia. Haluamme tukea ja auttaa asiakkaitamme vastuullisten valintojen tekemisessä.

Pese vastuullisesti

Voit vaikuttaa vaatteiden sekä ympäristön kestävyyteen monella eri tavalla.

PO.P Repairs

Korjaamme ulkovaatteitamme omakustannushintaan, riippumatta vaatteen iästä.

Korjausopas

Tänne olemme koonneet vaatteiden korjausvinkkejä.

PO.P Second Hand

Myy eteenpäin vaatteita PO.P Second Hand- sivustollamme.

Peri, myy ja kierrätä

Anna lapsesi vaatteille uusi elämä vaatteiden kierrätys vinkeillämme!