Selaimesi on vanhentunut, ja voi vaikuttaa sivun toimivuuteen.
Kierrättäminen

Kierrättäminen

Paras tapa pitää ympäristöstä huolta, on pitämällä huolta vaatteistasi. Näin voit tehdä pesemällä vaatteet oikeaoppisesti, korjaamalla sen mikä on mahdollista, ja antamalla pieneksi jääneen vaatteen eteenpäin seuraavalle omistajalle. Vaatteen tuunaus uuteen käyttötarkoitukseen on myös luovaa ja kestävää, ja kätevää kun vaate ei ole enää käyttökelpoinen. Paidasta voi tuunata jumppapussin ja lapasesta vaikka hikipannan. Vain sinä asetat rajat luovuudellesi. Tähän kierrätysoppaaseen olemme koonneet parhaat vinkkimme!

Hame

Onko paitaan jäänyt itsepäinen tahra? Tuunaa t-paidasta ihana hame 10 minuutissa! 

 

Tarvitset: Ompelukoneen, ompelulankaa, sakset, vanhan t-paidan (mitä isompi paita, sitä leveämpi hame), sekä kuminauhaa.

Tee näin:

1. Leikkaa t-paita suoraa linjaa pitkin, kainalon alapuolelta toiselle. T-paidan alareuna on myös hameen alareuna. 

 

2. Aja ompelukoneella siksakkia, juuri leikkaamasi kankaan reuna, jotta se ei rispaannu. 

 

3. Käännä kangas nurinpäin, ja sen jälkeen siksakilla viimeistelty reuna sisään niin, että jätät n. 2-3 cm kantin. Kiinnitä nuppineuloilla. 

 

4. Ompele suoraa linjaa siksakkia pitkin, jättäen 2-3 cm leveän aukon. 

 

 

 5. Leikkaa kuminauha halutun pituiseksi, riippuen kuinka leveän hameen haluat. Kiinnitä hakaneula kuminauhan loppuun, ja vie kuminauha aukosta toiseen sauman läpi. Varmista, ettei kuminauha kierry matkan aikana.

 

6. Laita kuminauhan loput n. 2 cm verran limittain ja ompele ne yhteen.

 

7. Laita kuminauhan päädyt sauman sisälle ja ompele sauman suuaukko kiinni. Jos silität sauman silitysraudalla, näyttää hame erittäin ammattimaiselta. Valmista! 

 

 

Pipo

Jos omistat päähän täydellisesti istuvan pipon ja käyttämättömiä vaatteita, on sinulla uuden lempi-pipon ainekset! Pipon saa ommeltua helposti niin topista kuin t-paidastakin.

 

Tarvitset: Ompelukoneen, ompelulankaa, sakset, paidan ja pipon.

Näin toimit:

1. Valitse pipo, josta pidät. Aseta se vaatteen päälle niin, että pipon alareuna on vaatteen alareunan kanssa linjassa.

 

2. Leikkaa pipon reunaa pitkin, jättäen n. 1-2 cm sauman pipon reunasta.

 

3. Käännä kangas nurin ja aseta nuppineulat reunaa pitkin.

 

4. Ompele siksakkia reunaa pitkin, jotta kangas ei rispaannu. Ompele sen jälkeen suoraa linjaa 1-2cm siksakista.

 

5. Käännä kangas takaisin oikein päin, ja sinulla onkin valmis pipo käytettäväksi! 

 

 

Jumppapussi

Jos sinulla on ylimääräinen vaatekappale, voit tuunata siitä mahtavan jumppapussin. Saat siitä myös persoonallisen käyttämällä värikästä narua! 

 

Tarvitset: Ompelukoneen, ompelulankaa, t-paidan ja paksun narun. 

Näin toimit:

1. Leikkaa suoraan t-paidan kainalosta toiseen. 

 

2. Jätä n. 4 cm auki paidan sivusaumoista sekä samoin alareunan saumoista. 

 

3. Ompele juuri leikkaamasi reunat siksakilla, jotta kangas ei rispaannu. 

 

4. Käännä kangas nurin ja viikkaa siksakattu reuna siten, että jätät n. 3 cm kujan saumaan sekä etu- että taka-puolelle. Kiinnitä nuppineulat reunaa pitkin. Sinulla tulisi nyt olla suuaukot molemmin puolin, josta naru ujutetaan läpi.

 

5. Ompele suoraan siksakattua reunaa pitkin. 

 

6. Kiinnitä nuppineulat alareunaan ja ompele suoraan  reunaa pitkin. Tästä reunasta tulee jumppapussin pohja. Jumppapussin alakanttiin on myöss jätetty 2 suuaukkoa, johon narun päädyt ommellaan kiinni.

7. Nyt leikataan kaksi narun pätkää. Narun pituuden voit päättää itse, riippuen kuinka pitkälle haluat repun istuvan. 

 

8. Vie yksi naruista etupuolen sauman läpi ja toinen takapuolen sauman läpi. 

 

9. Käännä jumppapussi takaisin oikeinpäin, niin ettei kangas ole enää nurin. 

 

10. Ota narun päistä kiinni ja vedä ne jumppapussin alaosaan. Vasemman puoleinen naru vedetään pussin vasempaan kulmaan ja oikea oikeaan kulmaan.

 

 

Hikipanta

Pieneksi jääneet hanskat ovat helposti tuunattavissa uuteen käyttötarkoitukseen. Kun leikkaat resorit irti hasnkoista, saat hauskat itse tehdyt hikipannat!

 

Tarvitset: Ompelulankaa ja hanskat

Näin toimit:

1. Leikkaa hanskojen rannekkeen reunaa pitkin, niin että jätät n. 1cm sauma varaa. 

 

2. Käännä nurin, taita saumavara ja ompele sen yli siksakilla. Sauma tulisi ommella resoriin kiinni mutta ei sen läpi. 

 

3. Käännä oikein päin ja uudet hikipannat ovat valmiita käyttöön!

 

Vaatteiden kierrättäminen

Ympäristön kannalta, on parempi että vaatteet kierrätetään.. Mutta mitä silloin kannattaa tehdä, kun vaate ei ole enää käyttökelpoinen?

 

Haluamme mahdollistaa niin vaatteiden kierrätyksen, kuin myös sen mukana tulleen kassin. Valitettavasti, nykypäivänä se ei ole mahdollista. Tekstiilejä on mahdollista kierrättää, mutta harva vaate on kierrätettävissä ja muutettavissa kokonaan uudeksi vaatteeksi. Vielä ei olla kehitetty tapaa, jolla voitaisiin kierrättää itse tekstiilin kuidut. Tämä johtuu siitä, että nykypäivän vaatteissa käytetään montaa eri materiaalia, kuten puuvillaa ja polyesteriä, sekä muovisia nappeja ja metallisia vetoketjuja. 

Erinäisiä tekstiilejä voi käyttää esimerkiksi pehmolelujen tai tyynyjen täytteeksi, mieluummin kuin että ne jättää vaattrrnkierrätyspisteisiin.

 

Tiesitkö että...

Irronneen napin ompelu tai rikkinäisen vaatteen paikkaaminen on super helppoa! 

Siirry tästä korjausohjeisiimme.