Selaimesi on vanhentunut, ja voi vaikuttaa sivun toimivuuteen.

Ilmastovaikutus

Vaateteollisuus on yksi eniten saastuttavista teollisuudenaloista maailmassa, ja suurin haaste tästä näkökulmasta on nimenomaan vaatteiden tuotanto. Tavoitteenamme on vähentää kasvihuonepäästöjä – hiilijalanjälkeämme – vähintään 50 % vuoteen 2030 mennessä. Vuoteen 2045 mennessä haluamme olla täysin ilmastoneutraaleja.

Tämä on kunnianhimoinen tavoite, joka meidän pitää jakaa eri osatavoitteisiin. Tärkeintä mitä me voimme tehdä – osana vaateteollisuutta – on yksinkertaisesti valmistaa vähemmän vaatteita. Uskomme, että voimme edesauttaa terveempää kulutuskäyttäytymistä mukauttamalla valikoimaamme, vähentämällä kausituotteitamme ja siten päästöjämme.

 

Vuonna 2020 asetimme nollatoleranssin lentokuljetuksille. Tämä tarkoittaa, että kaikki vaatteemme kuljetetaan laivarahdilla ja poikkeustapauksessa junalla. Vallitsevien olosuhteiden sekä Covid-19 pandemian myötä tapahtuvien myöhästymisten ja tehtaiden sulkemisten takia, emme valitettavasti täyttäneet täysin tätä tavoitettamme. Olemme kuitenkin puolittaneet lentokoneella tehtävien työmatkojemme määrän ja jatkamme vaihtoehtoisten reittien ja matkustusmuotojen valitsemista myös vuonna 2021 aina kuin mahdollista.

 

Haluamme myös vähentää resurssien käyttöä parantamalla ja kehittämällä tuotantoprosessejamme. Keskitymme tässä kehityksessä ensisijaisesti teknisiin ulkovaatteisiimme PO.P WeatherPRO® -konseptissamme, koska se on suuri ja tärkeä tuoteryhmä meille. Syksystä 2021 lähtien kaikkien tämän ryhmän vaatteiden veden, energian ja kemikaalien kulutus on 100-prosenttisesti jäljitettävissä. Ja vuoteen 2025 mennessä vähennämme veden, energian ja kemikaalien käyttöä 30–75 % alueesta riippuen.

 

Emme käytä energiaa vain tuotantoprosesseissamme, vaan myös muussa toiminnassamme, kuten myymälöissämme. Nykyisin 100 % omien myymälöidemme sähkönkulutuksesta on uusiutuvista lähteistä. Tavoitteenamme oli vähentää sähkönkulutusta 30 % vuoteen 2021 mennessä, onnistuimme vähentämään kulutusta 36 %.

 

Vuonna 2017 muovikasseistamme tuli maksullisia ja niistä kertyneen tuoton lahjoitamme hyväntekeväisyyteen. Yhä useammat asiakkaat ovat päättäneet olla ostamatta kassia lainkaan ja tällä hetkellä kassien myynti on vähentynyt 84 % vuoteen 2017 verrattuna. Vuoden 2020 aikana päätimme luopua kokonaan muovipusseista ja korvaamme ne kierrätetystä materiaalista valmistetuilla paperikasseilla. Tavoitteena on vuoden 2021 aikana korvata myös verkkokauppapussimme, jotka ovat edelleen kierrätettyä muovia. Näillä toimenpiteillä voimme sekä vähentää hiilijalanjälkeämme että auttaa vähentämään muovin päätymistä luontoon.

 

Olemme ottaneet AW21-mallistomme tuotannossa käyttöön Dope Dye -värjäystekniikan. Dope Dye on tehokas ja ympäristöystävällinen värjäystekniikka synteettisille materiaaleille kuten polyesterille ja polyamidille. Tekniikan avulla säästetään 50 % vettä sekä käytetään 85 % vähemmän kemikaaleja. Hiilidioksidipäästöt vähenevät jopa 60 %. Tulemme jatkuvasti kasvattamaan Dope Dye -tekniikalla värjättävien tuotteiden määrää tulevissa mallistoissamme.

 

Resurssien käytön ja kasvihuonepäästöjen vähentämiseen liittyvät tavoitteet ovat haastavia. Seuraamme niitä ja viestimme jatkuvasti, miltä kehityksemme näyttää ja tavoitteiden toteutuminen edistyy.