Selaimesi on vanhentunut, ja voi vaikuttaa sivun toimivuuteen.

Hait ovat Sarah Sheppardin suosikkeja!

Hurraa, nyt on taas sen aika! Nimittäin lanseeraamme jo toisen yhteistyömalliston ruotsalaisen kuvittajan ja lastenkirjailijan Sarah Sheppardin kanssa. Tässä artikkelissa hän kertoo suuresta kiinnostuksestaan haikaloja kohtaan ja paljastaa, mikä vaate on hänen uusi suosikkinsa uudesta lastenvaatemallistosta (Psst! Siinä on tasku hain hampaina)!

Sarah Sheppard kasvoi ja vietti lapsuutensa Ruotsin Sollentunassa sekä Yhdysvaltain Atlantassa. Hän kävi pari vuotta koulua Yhdysvalloissa ja vietti siellä kaikki kesälomansa.  

– Uskon, että suuri osa kiinnostuksestani luontoa kohtaan tulee Atlantasta. Luonto oli siellä monimuotoisempaa ja vaihtelevampaa kuin mihin olin tottunut Ruotsissa. Atlantassa saattoi olla erittäin kuumaa ja kosteaa. Jouduimme joskus juoksemaan kellariin suojaan tornadoilta, jotka pystyivät nostamaan koko talon ilmaan. 

Sarah Sheppard -malliston mahtavat vieraat ovat peräisin Sarahin kirjoista.

 

Hait ovat kiinnostaneet Sarahia aina 

Sarah on ollut mukana suunnittelemassa uutta mallistoa Polarn O. Pyretille. Tällä kertaa keskitytään haikaloihin ja muihin vesieläimiin. Itse asiassa hait ovat aina kiinnostaneet Sarahia, mutta karttoihin liittyvää kirjaa kirjoittaessaan kiinnostus nousi aivan uudelle tasolle – vaikka hän ei tuolloin vielä ollutkaan kohdannut haita tosielämässä. 

– Olen enemmänkin kirjoituspöytäseikkailija. Tiedän esimerkiksi paljon hengenvaarallisesta vuorikiipeilyistä K2:lla ja Mount Everestillä, mutta en selviäisi itse montaa minuuttia vuoren huipulla.  
 
Sukellus valkohain pahimman vihollisen kanssa 
Vaikka seikkailut yleensä jäävätkin näppäimistölle, Sarah on kokenut jännittävän hetken vedessä. 
– Olen itse asiassa sukeltanut jonkin verran! En haiden kanssa, vaan valkohain pahimman vihollisen – miekkavalaan. Olin kolmen kaverini kanssa Pohjois-Norjassa, jossa Narvikin edustalla olevaan vuonoon oli kokoontunut miekkavalaita. Kun olimme kerran snorklaamassa Jäämeressä kuivapuvuissa, paikalle ilmestyi utelias miekkavalas, joka ui luoksemme. Se ui meidän ympäri hitaasti kaksi kertaa ja tutki meitä tarkasti haistelemalla räpylöitämme. Se näytti ihmettelevän, mitä ihmeen kummajaisia olimme. Se oli uskomattoman surrealistinen kokemus. Miekkavalaat ovat uskomattoman kauniita eläimiä, mutta myös erittäin suuria! 

Mallisto sisältää muun muassa ihania uima-asuja.

 

”Älä ui aamunkoitteessa tai iltahämärässä” 

Sarahin melkein ensimmäinen kohtaaminen hain kanssa oli lomalla Yhdysvalloissa. Hän oli perheensä kanssa suosikkirannallaan Floridan Siesta Keyssä. Oli iltahämärä ja Sarah alkoi jutella alueella asuvan naisen kanssa. Nainen katsoi merelle ja sanoi: ”Aamunkoitossa ja iltahämärässä ei tietenkään pidä uida, sillä hait metsästävät silloin. Katso, tuolla on joitakin hulluja uimassa!”  

– Ne olivat tietenkin lapseni, jotka käskettiin nopeasti pois vedestä. Vaikka olin kasvanut tässä ympäristössä, minulta oli mennyt ohi tämä pieni turvallisuuteen liittyvä yksityiskohta. Tämä tapahtui siis ennen kuin aloin lukea haikaloista. 

 
”Pidä huolta haikaloista”  
Monet pelkäävät haikaloja, mutta Sarahin mielestä on kuitenkin tärkeää korostaa, ettei ihmisten tarvitse erityisesti pelätä haita, sillä onnettomuuksia tapahtuu harvoin.  

– Sen sijaan haikaloista tulee PITÄÄ HUOLTA. Haikalojen määrä laskee joka vuosi ja jos haiden määrä laskee liikaa, koko meren ekosysteemi on vaarassa. Tämä voisi olla katastrofi koko maapallolle. Hurraa siis haikaloille! 

Sarahin suosikki mallistosta on t-paita, jossa on valkohai, jonka suu on tasku!

 

Sarahin suosikkivaatteet uudesta mallistosta 

Lanseeraamme uuden mallistomme yhdessä Sarahin kanssa. Kirjailijalla on monia suosikkeja. 

– Koko mallisto oli mielestäni upea. Jos minun kuitenkin pitää valita yksi, josta pidän hieman muita enemmän, se on luultavasti t-paita, jossa on valkohai. Suu aukeaa vetoketjulla ja sen sisällä on tasku kivikokoelmalle – ja tietenkin hain hampaille!

TIETORUUTU 

Nimi: Sarah Sheppard 

Ikä: 50 vuotta 

Asuinpaikka: Södermalm, Tukholma 

Perhe: Pojat Lee, Ossian ja Simon sekä koira Hjärtat. 

Ammatti: Kirjailija ja kuvittaja.  

Ajankohtaista: Uusi mallisto Polarn O. Pyretillä. Jatkuvasti ajankohtaista tietoa dinosauruksista. Työskentelee myös syyskuussa lanseerattavan ”Varning för Köttgänget” -kirjan päivitetyn painoksen parissa