Selaimesi on vanhentunut, ja voi vaikuttaa sivun toimivuuteen.
Ruotsin rakastetuin raita – vuodesta 1976 lähtien

Ruotsin rakastetuin raita – vuodesta 1976 lähtien

Raidalliset, puuvillaiset lastenvaatteet yhdistetään usein Polarn O. Pyretiin. Eikä ihme, sillä klassinen raitamme sinisenä ja punaisena on ollut mallistossamme jo yli 40 vuotta. Lue lisää kuinka klassiset raitavaatteemme syntyivät.

PO.P Originals

Polarn O. Pyretin tarina alkaa 1970-luvun alusta (siihen aikaan nimenämme oli vain Pyret). Jo tuolloin suunnitelija Gunila Axén halusi luoda raidallisia perusvaatteita, jotka me tunnemme nykyään nimellä PO.P Originals. Gunilalle tärkein lähtökohta suunnitelussa oli se, että vaatteen tulee olla hyvännäköinen ja käytännöllinen, ja tämä sama ajatus on ohjannut Polarn O. Pyretin suunnitelua aina näihin päiviin asti.

 

Kestävää designia

Yli 40 vuotta on mennyt ensimmäisen raitamallistomme lanseerauksesta ja ylpeänä voimme todeta, että kuoseja tulee ja menee, mutta raidat pysyvät. Valmistamme edelleen toimivia, leikinkestäviä vaatteita, joissa lapset saavat olla lapsia. Ja raidat tulevat aina pysymään mallistossamme, perusväreissämme sinisenä ja punaisena, kaudesta toiseen. Tänä päivänä klassiset raitamme ovat myös GOTS-sertifioituja.